Luonnollisten mehujen valmistaja vuodesta 2008

Kaikki alkoi omenamehusta

Idea oli innostava: kuusi kaverusta alkaisivat puristaa omenamehua Karjalohjalla sijaitsevan omenatarhan varastossa Hyvinkään kaupungilta ostetulla mehupuristamolaitteistolla. Ajatuksena ilmoille heitetty ”Raikastamo” tuntui kaveruksista osuvalta nimeltä uudelle freesille mehumerkille.

Laadukkaat raaka-aineet olivat selkeä lähtökohta valmistukselle, mutta idea jalostui tästä vieläkin pidemmälle – mehusta tehtäisiin luomua. Siihen aikaan luomumehuja ei juurikaan ollut saatavilla, joten luonnonmukainen ja laadukas vaihtoehto kiinnosti suuresti myös Raikastamon ensimmäisiä asiakkaita.

Maistuva mehu-uutuus alkoikin niittää mainetta, ja vuonna 2009 Raikastamon pirteään lasipulloon pakattu omenamehu voitti Vuoden luomutuote -palkinnon.

Syntyi klassikko, joka kuuluu valikoimaamme vielä tänäkin päivänä.

Toiminta laajenee ja löytää uusia juomia

Raikastamon aitoihin makuihin nojaavat mehut saavuttivat kahviloissa suosiota, joten toiminta muovautui ja kasvoi. Pian laadukkaat luomumehut päätettiin tuoda entistä useamman saataville – kauppojen mehuhyllyille.

Vuosi 2015 olikin merkittävä käännekohta kasvulle; tuolloin Raikastamo marssitti kauppoihin maistuvat luomutuotetut pillimehut pienten mehusuiden iloksi. Riemastuttavin eläinhahmoin kuvitetut purkit ilostuttivat pieniä nautiskelijoita, mutta ilahduttivat myös mehujen ostajia; ne eivät sisältäneet lainkaan lisättyä sokeria, makeutusaineita tai aromeja. 

 

Vuosien myötä valikoima laajeni entisestään

Raikastamosta tuli näin monen lapsiperheen suosikkivalinta, ja mehumerkki nähtiin myös osana lukuisia hauskoja tapahtumia. Raikastamon tiimi ja veikeä Appo-Apina saatettiin esimerkiksi bongata askartelemasta lasten kanssa mehulaatikoista nukketeattereja. 

Vuosien myötä valikoima laajeni entisestään. Ensin pillimehujen suosikkimaut tuotiin saataville suuremmissa litran purkeissa. Sittemmin valikoimaan tulivat  herkulliset litran täysmehut, joiden graafinen kuvitus vetosi aikuisempaan kuluttajakuntaan. 

Viimeisimpänä uutuutena valikoimaan saapuivat Raikastamon luomulaatuiset jääteet, joiden maku on ihastuttanut uusia ja vanhoja Raikastamon ystäviä viileällä raikkaudellaan. 

Sympaattinen pieni juomatalo – nyt ja tulevaisuudessa

Matka laadukkaiden juomien parissa on ollut ikimuistoinen, ja mihin se vielä johtaakaan?

Juomatalona olemme aina kulkeneet omia polkujamme, ja samalla viitoittaneet tietä muillekin, jotka haluavat priorisoida laatua ja luonnollisia raaka-aineita.

Näin ei ehkä saavuteta suurinta menekkiä tai maksimaalista tuottoa, mutta voimme olla aidosti ylpeitä tuotteistamme sekä tarjoilla juomiamme hyvällä omallatunnolla.

Sydämellä meiltä teille, arvoisat mehusuut.